Musiikki ja kulutus
joulukuu 15, 2019
joona
Kapitalistisessa yhteiskunnassa yksilö nähdään ensisijaisesti kuluttajana. Kulutamme aikaa, kulutamme palveluita, ostamme tavaroita ja kulutamme kokemuksia. Tämä kaikki yhdessä on elämyskulutusta. Gerhard Schultze esittää nyky-yhteiskunnassa kaiken kuluttamisen elämys-luontoiseksi. Esineellä on käyttöarvo ja elämysarvo. Tätä elämysarvoa saadaan niin tuotteen brändistä ja sille sen kautta annettavista merkityksistä, että itse ostotapahtumasta. Tuotteesta saatu vastike on myös huomio, jota tuotteesta saadaan.
Esimerkki tuotteesta saadusta huomioarvosta
Tutustutaanpa tuotteesta saatuun huomioarvoon arkisen esimerkin kautta. Jos ostan vaikkapa Metallica-paidan, sen varsinainen materiaalinen arvo on pieni, mutta se yhdistää minut maailmanlaajuiseen Metallica-fanien verkostoon ja saan sen avulla muiden fanien huomion ja arvostuksen. Elämyslahjat eivät kuitenkaan liity ainoastaan materiaalisiin elämyksiin, vaan useimmiten ne liitetään yleisessä keskustelussa juuri palveluihin ja kokemuksiin. Palvelut ja kokemukset nähdään ei-materiaalisina, vaikka tietenkin vaikkapa musiikkikonsertin järjestelyihin tarvitaan materiaaliset puitteet ja ihkaelävät esiintyjät, materiaaliset soittimet ja vuosien soittokokemus. Ehkäpä kuitenkin juuri elämyskokemuksista musiikki on vaikeiten materialisoitava.
Musiikki on perinteisesti nähty taiteista suurimmaksi, sellaiseksi jota on vaikea kvantifioida ja jonka sykähdyttämisen potentiaali on kaikista taiteen muodoista suurin. Jos menemme suomalaisen taiteen pääkallopaikalle Ateneumiin, löydämme taulun, joka kuvaa musiikista haltioitunutta kuulijajoukkoa. Jos haluaa puhtaimman elämyksen, löytyy se juuri musiikin parista. Musiikki ei samalla tavalla kulu kuin kulutustuotteet. Voimme kuunnella saman kappaleen kerta toisensa jälkeen ilman kyllästymistä, ilman että kappale vähenenisi. Pikemminkin päin vastoin, suuret musiikkiteokset kasvavat kuuntelussa kerta toisensa jälkeen.
Erilaiset musiikkilahjat
Musiikki onkin täydellinen elämyslahja ja oiva JOULULAHJA NAISELLE, jolla on jo kaikkea. Musiikkia voi lahjoittaa niin nauhoitettuna kuin livenä. Aikaisempina vuosikymmeninä lahjoitimme CD- tai LP-levyjä, mutta nykyään on parempi lahjoittaa kuunteluaikaa erilaisissa suoratoistopalveluissa. Ellei sitten tiedä, että lahjan kohde on oikea hifistelijä, joka vielä panostaa vanhempaan musiikinkuunteluteknologiaan ja vaikkapa vinyylilevyihin. Uudemmalle hifistelijälle musiikinkuuntelun välineet, kuten vastamelukuulokkeet tai juoksukuulokkeet ovat mitä oivallisin lahja arkikäytöön.
Toinen musiikinkuuntelun lahja ovat pääsy erilaisiin konsertteihin. Myös konserttilippuja saa lahjakortteina, jotka eivät ole sidottu tiettyyn päivään. Vaikkapa Kansallisoopperaan saa lahjakortteja, jotka saaja voi käyttää valitsemiinsa näytöksiin. Myös kevyemmän musiikin parissa vastaava likvidaatio on mahdollista, vaikka toki huomaavaisin ja rakkautta osoittava musiikkilahjan antaja tuntee lahjan kohteen suosikkimusiikin ja lempiartistit, ja antaa lahjansa näiden mukaisesti.
Lahjana soittoharrastus
Yksi keino tulla kuluttujasta tuottajaksi on musiikin soittamisen tai laulamisen opettelu. Musiikki on hauska harrastus myös aikuiselle. Monet meistä ovat nuoruudessaan toteuttaneet vanhempiemme unelmia ja käyneet pianotunneilla tai huilutunneilla varsin vastentahtoisesti koska omat vanhempamme olisivat halunneet soittaa jotain ja näkivät sellaiset instrumentit, kuten piano ja huilu tarpeeksi miellyttävinä ja tarpeeksi harmittomina, kun itse samaan aikaan olisimme halunneet soittaa sähkökitaraa tai rumpuja.
Aikuisiällä on mahdollista toteuttaa nämä nuoruuden haaveet, tai auttaa jotakuta toista toteuttamaan omat haaveensa. Kun tiedämme ettemme koskaan soittotaidoissamme tule vastaamaan Eric Claptonia tai meistä ei koskaan tule Keith Moonia, voi aikuisten soittotunneilla keskittyä uuden oppimisen hauskuuteen ja oman kehityksen seuraamiseen ilman nuoruusiän katkeruutta tai pelkoa keskinkertaisuudesta. On myös parempi toteuttaa omat unelmat, kuin sysätä unelma kitarasankariudesta seuraavalle sukupolvelle, joka ehkäpä kitaran sijasta mieluummin soittaisi pianoa tai huilua.