Venäjän ja Itäisen Euroopan musiikkikulttuurista
Musiikkisyyskuu 14, 2017
joona
Venäläinen musiikki on monelle suomalaisellekin varsin tuttua. Suositut venäläiset sävelmät, kuten katjusha ovat tunnettuja historiasta. Venäläinen nykymusiikki sen sijaan on vähemmän tunnettua Suomessa, todennäköisesti kieli on yksi syy tälle – useimmat venäläiset artistit laulavat venäjäksi. Suomessakin tunnettuja venäläisiä nykyartistaja ovat muun muassa Dima Bilan ja tyttöduo Tatu. Venäläistä popmusiikkiaa kuuleekin erittäin vähän läntisessä Euroopassa, ja venäläiset artistit esiintyvät esimerkiksi Suomessa hyvin harvoin. Sen sijaan esimerkiksi Itä-Euroopassa, kuten Baltian maissa, venäläiset artistit esiintyvät usein.
Venäläiselle musiikille tyypillisiä instrumentteja ovat balalaika ja harmonikka. Venäjällä myös iskelmä on erittäin suosittua, esimerkiksi Alla Pugatsovan laulun. Pugatsova on menestyinen neuvostoliittolainen laulaja. Pugatsova levytti 80-luvulla suositun iskelmän, joka tunnetaan Suomessa miljoonana ruusuna.
Myös monessa muussa Itä-Euroopan maassa musiikki on tärkeä osa yhteiskuntaa. Esimerkiksi Balkanin maissa. Maailmallakin tuttuja ovat Emir Kusturica ja Goran Bregovic . Balkanilainen musiikki on usein helposti tanssittavaa. Myös Suomessa balkanilainen musiikki on suosittua ja erilaisia balkan-teemaisia iltoja järjstetään aika ajoin eri klubeilla. Monet Itäisen Keski-Euroopan maat ovat tunnnetumpia klassisen musiikin historiasta kuin nykymusiikista. Kuuluisia säveltäjiä on tullut esimerkiksi Unkarista ja Tsekistä. Monessa Itä-Euroopan maassa rock on varsin suosittua, kuten Tsekissä ja Puolassa. Näissä maissa matkailija löytää helposti runsaasti rock-klubeja, joissa esitetään enemmän tai vähemmän laadukasta live-musiikkia.