Brasilainen musiikki- ja tanssikulttuuri

Musiikki
maaliskuu 18, 2017

 

Brasilia on erittäin tunnettu tanssi- ja musiikkikulttuuristaan. Samba on ympäri maailmaa tunnettu brasililainen tanssi ja monet brasilialaiset musiikkityylit kuten bossa nova ovat maailmankuuluja. Brasilian virallinen kieli on portugali, joten Brasilian musiikki onkin usein portugalinkielistä. Käyn tässä tekstissä lyhyesti läpi joitakin tunnetuimpia brasilialisen musiikin tyyppejä.

Samba sai alkunsa 1800-luvulla Rio de Janeirossa. Samba oli erityisen suosittua kaupungin tiiviissä työläisyhteisöissä, mutta 1930-luvulla se levisi laajempaan tietoisuuteen. 1930-luku olikin samban kulta-aikaa. Samalla samba monipuolistui. Nykyään samba on erityisen tunnettu Rion vuosittaisesta sambakarnevaalista. Rion sambakarnevaali onkin maailman suurin karnevaali.

Bossa Nova lähti kehittymään ssambasta 1950-luvulla. Bossa novan perustajan hidastivat samban rytmiä ja kehittivät siitä intiimimmän tyylin. Bossa nova oli enemmän koulutettujen ihmisten musiikkityyli kuin työläistaustainen samba.

Musica Popular brasileira kehittyi bossa novan jälkeen. Sille oli tyypillistä monien tyylien sekoittaminen ja näin ollen sitä onkin vaikea kuvailla yksiselitteisesti. Kuuluisia MBR-tyylin esittäjiä ovat muun muassa Gaetano Veloso, Chico Buarque, Roberta Sa ja Jorge Ben Jor. Brasiliassa pidetään myös funkista, esimerkiksi Rion faveloissa usein kuunneltu musiikkityyli on paikallinen funk, baile funk.

Myös metallimusiikki on suosittua Brasiliassa. Kuuluisimpana esimerkkinä Suomessakin hyvin tunnettu bändi sepultura.